Hyvinkään K-Rauta
Hyvinkään Sportia
Katsastuslinja Hyvinkää ja Riihimäki
Hyria
Gutzy

Junioreille menestystä maastossa

Nuorten sarjoissa HyPyltä oli hyvä osanotto ja erittäin hyvä ryhtiliike, koska nuoret ajoivat jokaisessa sarjassa erittäin hyvin vaikka oli todella raskas ja vaativa reitti, hatun nostettava suoritus, HYVÄ NUORET.

M-18 sarjassa Koskisen Matiaksen epäonni jatkui. Norjassa edellisenä viikonloppuna maajoukkueen kisareissulla meni ketjut poikki ja nyt kolmannella kierroksella irtosi kampi. ”Onneksi kampi irtosi nyt kotikisassa, eikä jossain muualla ja onneksi lisäksy nyt, koska olen pikkaisen kipeä”, kertoili Matias kilpailun jälkeen.

M-14 sarjassa olikin iso osanotto ja pojat olivat kehittyneet huimasti viime kesäisiin kisoihin verrattuna. Voittoon ajoi odotetusti Korson Kaijun Antti-Jussi Juntunen, mutta toiseksi ajoi paljon epäonnea viime vuonna kokenut HyPyn Joel Bergman. Tämä jälkeen sijoille viisi ja kuusi ajoi kaksikko Tomi Ventoniemi ja Roope Vainio ja vähän kauempana tuli toinen kaksikko sijoille seitsemän ja kahdeksan eli Arttu Sillanpää ja Reijo Länsikunnas.

M-12 sarjassa koettiin Hyvinkääläisten osalta traamaa, koska sijalle neljä ajanut Robin Bergman ajoi lähes kokonaan toisen kierroksen tyhjällä renkaalla, ollen lopulta viides. Kuudes oli Lauri Rantatorikka, seitsemäs, Nuutti Nurminen, kahdeksas Anton Koskiranta, yhdeksäs Otto Mielikäinen ja kymmenes Veeti Vainio. Samuli Öhman keskeytti kärkipäästä kanssa rengas rikkoon.

M-10 sarjassa voitosta käytiin tiukka taistelu mikä on myös kuvattu kypäräkameralla ja pakko todeta, kyllä nuorilla kilvanajo on yhtäläillä kovaa kuten aikuisilla. Nuorilla matka on vaan lyhyt, mutta sekin ajetaan kokoajan täysiä.
Voittoon ajoi värikkään kisan päätteeksi Valdemar Valo, Erik Halonen oli toinen, Tuukka Westerholm kolmas, Eero Martinkallio neljäs ja Veikka Mielikäinen kuudes.

Skins
Fillari-Center
Sveitsin hiihtokeskus
Jumissa
Silmäasema
Aamuposti
Vartti
Fillariosa
Tulospalvelu Kari Mäkinen