Hyvinkään K-Rauta
Hyvinkään Sportia
Katsastuslinja Hyvinkää ja Riihimäki
Hyria
Gutzy

Nuoret palkinnoille Klaukkalassa

Alamäkipyöräilyn kesäkauden avauskilpailu ajettiin viikonloppuna erittäin hyvissä keleissä Klaukkalan Tornimäessä, Hyvinkäältä joukkueen koostuessa pelkästään nuorista. Paikallinen seura oli tehnyt uuden radan, mikä hiukan kirvoitti keskustelua radan teknisyydestä paikanpäällä, mutta onneksi harjoituksen ja kilpailu meni ilman pahempia loukkaantumisia.
Vaikka Hyvinkään pojat eivät ole vielä päässeet harjoittelemaan erittäin teknisillä radoilla, tuli seuraan palkintokoroke sijoitus jokaisesta nuorten sarjasta, joista yksi oli voitto.

M-16 sarjassa Valtteri Kainulainen ajoi hyvän kauden avauskilpailun, nollaten huonosti menneen viime kauden. Valtteri ajoi ensimmäisellä kierroksella kolmanneksi ja toisella kierroksella pystyi hyvin purintamaan lopun nopealla osuudella, nousten toiseksi ajalla 0:44,20. Voittoon ajoi paikallisen seuran kuski Arttu Laine 0:42,90. Henri Lehtiö oli myös samassa sarjassa ajamassa olleen toisen laskun jälkeen kuudes, mutta vaikka hän paransi aikaa toisessa laskussa, putosi hänen sijoitus yhden sijan sijalle seitsemän.

M-14 sarjassa hyvin kauden aloittanut Oskari Vuori ajoi kolmanneksi. Ensimmäisen laskun jälkeen hän oli kolmantena, mutta pystyi nousemaan toiseksi toisella laskulla, mutta kuitenkin veilä tuli takaa yksi kilpailija pudottaen Oskarin kolmanneksi. Oskarin aika oli 0:53,50 ja voittoon ajoi ylivoimaisesti Lahden Joona Karjalainen 0:47,80 ajalla.

M-12 sarjassa vahvana maasto ja alamäkikuskina seuran sisällä tunnettu Lauri Portti ajoi hienoon kauden avausvoittoon. Ensimmäisen laskun jälkeen jo johtanut nuorimies paransi vielä toisella laskulla aikaansa voittoaikaan 0:54,90. Toiseksi ajanut kilpailija hävis hänelle hiukan yli 2 sekuntia. Tässä luokassa oli ajamassa Hyvinkäältä myös Verneri Muurinen ja Patrik Numminen ajaen sijoille neljä ja viisi.

M-10 sarjassa HyPyläisiä oli ajamassa ainoastaan Erik Halonen ja hyvin puolusti seuran nimeä ajaen toiseksi ajalla 1:12,20.

Skins
Fillari-Center
Sveitsin hiihtokeskus
Jumissa
Silmäasema
Aamuposti
Vartti
Fillariosa
Tulospalvelu Kari Mäkinen