Riihimäki tempossa Heljä kolmas
Kauden ensimmäinen maantiecupin aika-ajo ajettiin lauantaina Riihimäki-Hikiä seudulla, Riihimäki tempona. Kilpailuun osallistui hyvin ajajia, vaikka kevät on ollut todella huono.
Kilpailukeskuksena toimi Hikiän Eskon koulu ja lähtö tapahtui Riihimäen Valintatalolta ja maali sijaitsi Hikiän vanhan koulun viereisellä mäen päällä, reitillä oli pituutta siis 9,6km.
Kilpailussa keli oli ajajien puolella, koska sadetta ei ollut ja loppupään ajajilla oli jo aurinkokin mukana. Ensimmäisen 7 km matkalla kun Riihimäestä ajettiin Hikiälle ajamista avitti lisäksi sopiva myötätuuli, mikä joillain kuskeilla sokaisi, koska lopun pitkä ylämäkivoittoinen osuus kostautui kunnollisena hyytymisenä.
Hyvinkään kuskeista parhaiten ansioitu Heljä Korhonen ollen kolmas ajalla 15:48,3. Neljänneksi naisissa tuoli Heini Salovaara 15:57,7 ja Heini Ilmarinen 16:38,7. Voittoon ajoi kauniisti pyörittäen Anne Palm Nishiki Racing Woman 15:01,0, toiseksi Lotta Lepistö 15:15,3.
Miehissä Antti Ruuskanen oli 19 ajalla 13:49,3. Miesten Elitessä voittoon ajoi odotetusti KuSo:n Jarmo Rissanen ajalla 12:37,8. M-40 sarjassa Asko Sneck oli neljäs ajalla 14:20,3. Voittoon ajoi Raimo Taavitsainen CCH 14:08,5 ajalla.
Miesten Kilpa-luokassa alamäkikuskimme Antti Lampen kävi Espanjan leirin aattopäivänä ajamassa myös kisan ja kellotti ajan 16:42,4. Hyvin ajettu ensikertalaiselta.



















